Etusivu: Uhkapelurin blogi

Maalaistollo matkustaa isolle kirkolle

Aivan urani alussa en juurikaan bisnesmatkoista tiennyt. Olimme tyttöystäväni kanssa niin persaukista sakkia, että matkustimme väliä kunnan vuokra-asunto – lähin Siwa. Jos oikein hurjaksi heittäydyimme, köröttelimme äitini ison pyykkikoneen kokoisella Renault Cliolla lähimpään kaupunkiin, joka ei sekään varsinainen metropoli ollut.

Kun tuloni alkoivat olla noin 10 000€/kk -tasoa, ulkomaalainen, upporikas bisnestuttavani kutsui minut viisitille Helsinkiin. Hän oli matkalla Ruotsiin heilastelemaan ja käväisi pikaisesti Suomessakin. Bisnestapaaminen oli siis edessä ja siihen en ollut varautunut. Nuorempana en todellakaan ollut ajatellut ikinä toimivani millään tavalla kansainvälisellä uralla, tai millään uralla ylipäätänsä. Kotikonnuillani urakehitys ei ole kantamaltaan ohjuksen luokkaa vaan muistuttaa lähinnä maamiinaa – täällä synnytään ja kuollaan tekemättä siinä välissä mitään kovin merkityksellistä. Voisi pelätä, että joku oman kylän pojista lukisi tämän, mutta siihen ei ole pelkoa – he eivät ole vielä interwebsissä.

Tälle bisnesreissulle piti varmaan pukeutuakin. Sivistys ei vielä ollut minua saavuttanut, joten ajattelin rippipukuni olevan oiva valinta. Vaikka olin saanut pituutta lisää noin kymmenen senttiä ja kiloja kaksikymmentä, koin oloni varsin nohevaksi puku päällä. Puku on puku, vaikka munista puristaakin.

Munat sinisinä starttasin appiukolta hyväntekeväisyytenä saadun farmariauton ja lähdin kohti Helsinkiä. Stressaavinta reissussa oli mihin saisin auton parkkiin. Se on yksi neurooseistani. Auton parkkeeraus. Mitä jos ei paikkaa löydy tai kaikki on viety? Minne sitä ihminen päätyy? Helvettiin? Noh, parkkipaikka löytyi sopivasti porttikongin edestä.

Käppäilin munat tässä vaiheessa mustina korkean bisnestornin luokse. Hermostutti, joten ajattelin laittaa tupakaksi. Kaivoin myttääntyneet sätkävehkeet taskusta ja samalla katselin ympärilleni – mittatilauspukuja, kiiltäviä kenkiä ja sikareita. Ehkä en ala tässä sätkäpaperia nuolemaan. Tallustelin lähimmälle Ärrälle ostamaan askin Marlboroja. Tunsin olevani ihan oikea bisnesmies oikea tupakka huulessa.

Tapaaminen meni erinomaisesti. Näytin juuri niin juntilta kuin olinkin, mutta työni oli vakuuttavaa. Siinä vaiheessa oli kuin poikuus olisi mennyt. En ollut enää niitä tämän kylän poikia.

📅 Julkaistiin

Kommentointi on otettu pois päältä.

🔗 Jaa sosiaalisessa mediassa


Uhkapeluria lähteenä käyttäneet

Tämä sivusto käyttää evästeitä.
OK