Skip to main content

Saara Aalto on varma voittaja! – Näin väittävät vedonlyöntikertoimet!

X Factor UK:n voitto ratkeaa tulevana viikonloppuna. Olisitko uskonut jo kahden ensimmäisen livelähetyksen perustella Saara Aallon olevan yhä mukana – saati sitten nousevan peräti voittajasuosikiksi?

Vedonlyöntiyhtiö Coolbet on julkaissut tapahtumaan kertoimet ja ne kertovat selkeästi, että Saara Aalto tulee voittamaan. Saara Aallon voitosta tarjotaan kerrointa 1,40, mikä on selvästi pienempi kuin Matt Terryn 4,00. Finaalin kolmossija näyttää kertoimien valossa menevän 5 After Midnight -poikabändille, sillä heidän voitosta rahat saisi takaisin peräti 6,50-kertaisena.

 

Lähimenneisyys todistaa yllätyksellisyyden

On hyvä muistaa mitä varsin läheinen menneisyys on meille tarjonnut. Donald Trumpin voitosta tarjottiin vielä vaalipäivänäkin varsin suuria kertoimia eikä Brexitin kyllä-kertoimetkaan olleet sieltä pienimmästä päästä.

Vaikka Aalto onkin nyt selkeä suosikki, oli hän vielä muutama viikko sitten tilanteessa, jossa kukaan ei uskonut, että eväät riittäisivät edes finaaliin saakka, ja vedonlyöntikertoimetkin puolsivat tätä näkemystä vahvasti. Sunnuntaina näemme, kirjataanko vuoden 2016 historiatietoihin vielä yksi ”against all odds”-tapaus!
Coolbetin X Factor UK -kertoimet

Betsson tarjoaa Saara Aallolle himpun verran paremmat kertoimet eli 1.6. Mikä tarkoittaa sitä, että Betsson maksaa Saara Aallon voitosta panoksen 1.6 kertaisena takaisin!

 


Ähnliche Beiträge